Poikamainen punkija
Onega on suuremmasta koostaan huolimatta varsin ponimainen tapaus, ja samoin tamma on kauniista ulkonäöstään huolimatta poikatyttö. Onegan mielipuuhia on tarhassa piehtaroiminen, ja usein tamman näkee leikkimässä virtahepoa kurakelillä mutalammikoissa. Tarhasta hakiessa ei Onegasta usein erota tamman valkoisia osia laisinkaan mutakerroksen alta. Hoitaessa Onega on muuten peruskiltti hoidettava, mutta tallin pahin karkailija. Onega hiippailee huomaamattomasti ulos karsinasta, tai punkee hoitajansa sivuun oven ollessa auki. Ellei halua juosta tamman perässä, kannattaa tarkistaa kolme kertaa että ovi on kiinni tai sitoa Onega kiinni. Varustaessa tärkeintä on muistaa laittaa ensin suitset tai pitää riimu niin kauan päässä, että on muut varusteet laittanut. Satulavyön kiristäminen on myös kriittinen paikka, silloin Onega helposti lähtee kiitämään karsinasta joko ihmisen roikkuessa satulavyöstä tai ihmisen jäädessä karsinaan hölmistyneenä.
Sukutaulu
i. Crosswood's Bouncer on Iso-Britanniassa asuva ori, joka oli pari vuotta leasingissä Suomessa Neferet Studissa. Ori on rautias 149cm korkea cob ori, luonteeltaan varsin orimainen mutta erittäin hyväliikkeinen ja reipas tapaus. Suomessa Crosswood's Bouncer astui n. 10 tammaa, ja Iso-Britanniassa herralla on jo parisenkymmentä varsaa. Crosswood's Bouncer kilpailee nyt esteradoilla talvisin, ja kesällä toimii siitosorin hommissa. Crosswood's Bouncer on kantakirjattu I-palkinnolle Isossa-Britanniassa. ii. Crosswood's Brenin on jo edesmennyt 150cm korkea rautias welsh cob ori. Crosswood's Brenin oli sukunsa ensimmäinen täysin koulupainotteinen ori, esteitä ei voitu herralla kilpailla sillä Crosswood's Brenin joutui varsana laitumella pieneen onnettomuuteen minkä seurauksena esteet eivät tulleet enään kysymykseen. Luonteeltaan ori oli herkkä ja mukava tapaus, jolta jäi 12 varsaa joista vain yksi on seurannut isänsä jalanjälkiä kouluradoille. ie. Cefrs Ebony Mai on tummanrautias Stall Defrsin kasvatti. Suvultaan tamma ei ole mikään kummoinen tapaus, mutta itse Cefrs Ebony Mai on sitten aivan mahtava I-palkinnolla kantakirjattu siitostamma. Cefrs Ebony Mai on saanut kahdeksan jälkeläistä, joista puolet on kantakirjattu I- tai II-palkinnoille. e. Neferets Tango on Porvoossa sijaitsevan Stud Neferetin ensimmäinen kasvatti ja tallin omistajan silmäterä. Anja Grönroossin omistama Neferets Tango kilpaili ollessaan nuori tamma omistajansa kanssa lähinnä estekilpailuissa, aina 80cm luokkiin saakka. Jos kisauraa oltaisiin jatkettu, olisi suuremmatkin luokat olleet mahdollisia. Neferets Tango jäi kuitenkin kantakirjauksen jälkeen siitostamman rooliin, ja nyt tamma onkin saanut jo 7 varsaa. ei. Yorkes Bronwen on Iso-Britanniassa asuva siitosori. Luonteeltaan hyvin rauhallinen ja letkeä ori on oiva periyttäjä, joka varsinkin vähän sähäkämmän tamman kanssa tuottaa oivan tasapainoisen varsan. Väriltään Yorkes Bronwen on päistärikönrautias, säkäkorkeutta löytyy 142cm. ee. Manesmych Celia GB myytiin Suomeen Stud Neferetiin tamman ollessa kantavana orista Yorkes Bronwen. Manesmych Celia GB on tulinen ja kipakka rautias tamma, joka on parhaimmillaan siitostammana. Ihmisten kanssa tamma ei tule kaikista parhaiten toimeen, mutta loistava rakenne ja upeat liikkeet korvaavat sen minkä neiti luonteessaan menettää. Jälkikasvu
Kilpailukalenteri ja päiväkirjamerkinnät
Kuvagalleria
Kuvat © Jameson Hall Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |