
Luonteeltaan Baccanero GER eli Nero on...
Neroon ihastuvat kaikki. Kun pikkuori saapui Kelmiin kauniina päivänä, 22.5.2009, sen kuulivat kaikki tallissa ja parin kilometrin säteellä olevat. Nero toitotti suureen kimeään ääneen tulostaan, tanssahdellen - tai pikemminkin pomppien jäniksen lailla - ulos trailerista. Tallitytöillä oli kova kiirus saada matkatamineet pois, eikä Neron tervehdysripaskat auttaneet asiaa. Saivatpa tytöt pari nappasuakin takista osakseen, mutta kuitenkin Nero hurmasi kaikki. Orin positiivinen ilme, pieni koko ja suuri ego tekevät tästä ponista valloittavan olennon, vaikkakin välillä koko tallinväki voisi manata ponin maanrakoon. Hoitaessa Kelmin tallityöntekijät oppivat nopeasti olemaan hereillä Neron kanssa. Pikkuori on karsinassaan aivan vastustamattoman näköisenä, korvat hörössä ja heinänkorsi silmillä olevassa otsatukassa. Kun karsinaan tulee, on ori tunkemassa päätään syliin ja kerjäämässä rapsutuksia. Kesken hoitotoimien huomaakin yhtäkkiä, että Nero on irti, vaikka on varma että ponin sitoi hyvin kaltereihin. Narun sitoo uudelleen, ja minuutin päästä se on taas auki. Olet lähtemässä karsinasta, mutta matkasi tyssäät. Takki on kenties jäänyt oveen kiinni? Ei, vaan Nero pitää takistasi silmät viattomina kiinni. Näin Neron kanssa, aina täytyy olla hereillä ettei joudu orin kepposten uhreiksi. Ratsastaessa Nero on poni ja kunnon vekkuloija. Neron askel on varsin pompottavaa, pikkuori rakastaa kulkea jalat korkealla, minkä tuntee satulaan liiankin hyvin... Askeleet lienevät peräisin Neron copsukulaisilta, ja ovat usein naurattamassa katsojia. Neron toinen pahe on diivailu, ori on syntynyt pikkurilli pystyssä. Katsojien ollessa paikalla, ori kulkee liioitellun muodossa häntä pyörien. Ratsastajalla ei ole laisinkaan niin hauskaa kun katsojilla, sillä diivaillessaan pikkuori tuppaa unohtamaan kuskin. Nero saattaa saada myös pikkuponimaisia ponikohtauksia, jolloin ori pyörii pukitellen vastalauseeksi jollekin asialle. Esteillä Nero innostuu aivan suunnattomasti, orin jalat alkavat käydä ja häntä pyöriä kuin helikopteri. Poni on joskus niin innoissaan, että unohtaa kokonaan eteenpäinmenemisen ja jää vain innoissaan touhuamaan melkein paikoilleen. Kun Neron saa kuitenkin paikallaan pomppimisesta ponipohkeilla pois, on ori oikein mahtava hyppääjä. Kyttäilijä poni ei ole, mutta saattaa kieltää kuskin ollessa epävarma hyppäämisestä. Nero hyppää loistavasti kokoonsa nähden, ja on tarpeeksi varovainen jalkojensakin kanssa etteivät puomit turhaan lentele. Neron sukupuu
i. Gessler on Saksassa paljon vaikuttava ratsuponiori, joka hurmaa poikansa tavoin hienolla ulkonäöllä ja suurella egolla. Itsevarmuutta ja pahoja poikia naisethan eivät voi vastustaa? Orilta löytyy säkäkorkeutta 140cm verran, väriltään Gessler on vaaleanpunarautias suurella läsillä ja sukilla varustettuna. Ori on hyväksytty ratsuponijalostukseen, ja herralta löytyykin jo 30 jälkeläistä. e. Hohes Belinda on Stal Hohesin oma kolmannen polven kasvatti, jossa yhdistyy niin upea isä- kuin emälinjakin. Säkäkorkeutta tältä rautiaalta tammalta löytyy vain 132cm verran, tamma on rakenteeltaan hyvin vankkarakenteinen, welsh cob tyyppinen. Belinda on ainoastaan siitoskäytössä oleva neiti, ja onkin saanut jo monta kaunista ja komeaa varsaa. Jälkikasvu
t. Heilyn kel (e. Ponnyås Agnes) o. Kelmin Garnet (e. Grenada SWE) o. Kelmin Chippendale (e. Glentreaths Renya) Kilpailu- & valmennuskalenteri
ERJ sijoituksia 49 kpl 10.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Caruso - 1/100 12.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Caruso - 2/100 13.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Caruso - 10/100 30.08.09 - ERJ - 80cm - Nepolan ponitalli - 2/50 21.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 4/50 22.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 1/50 23.08.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 4/50 23.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 6/50 23.08.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 6/50 23.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 7/50 24.08.09 - ERJ - 120cm - Stud Monument - 1/50 02.08.09 - ERJ - 100-110cm - Wild Riders - 6/50 27.07.09 - ERJ - 100cm - Gwen ponies - 5/30 31.08.09 - ERJ - 80cm - Baya Dressage - 1/30 31.08.09 - ERJ - 80cm - Baya Dressage - 6/50 24.08.09 - ERJ - 90cm - Nepolan ponitalli - 6/50 01.09.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 7/50 22.08.09 - ERJ - 120cm - Krofnock Ranch - 6/100 02.09.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 3/50 24.08.09 - ERJ - 90cm - Kyynelehtivä - 3/48 24.08.09 - ERJ - 130cm - Kyynelehtivä - 2/48 30.08.09 - ERJ - 130cm - Stud Caruso - 4/40 26.08.09 - ERJ - 60cm - Weybridge - 1/40 27.09.09 - ERJ - 120cm - Solo Shreed - 6/50 10.10.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 1/50 11.10.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 2/50 24.08.09 - ERJ - 90cm - Nepolan ponitalli - 6/50 12.10.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 1/40 14.10.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 1/40 17.10.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 2/40 18.10.09 - ERJ - 100cm - Stud Monument - 4/40 20.10.09 - ERJ - 110cm - Stud Monument - 3/40 17.10.09 - ERJ - 130cm - Eucary - 3/60 18.10.09 - ERJ - 130cm - Eucary - 6/60 15.10.09 - ERJ - 130cm - Haukkamäen Tila - 3/50 22.10.09 - ERJ - 120cm - Reeyah Ponies - 5/50 12.10.09 - ERJ - 100cm - Mörkövaara - 3/50 16.10.09 - ERJ - 100cm - Mörkövaara - 3/50 25.10.09 - ERJ - 120cm - Krofnock Ranch - 5/60 25.10.09 - ERJ - 130cm - Krofnock Ranch - 1/60 28.10.09 - ERJ - 100cm - Dainty - 1/50 30.10.09 - ERJ - 120cm - Dainty - 7/50 03.11.09 - ERJ - 70cm - Jewel ponies - 4/100 05.11.09 - ERJ - 120cm - Wimbledon - 2/40 23.10.09 - ERJ - 110cm - Retroradio - 2/100 04.11.09 - ERJ - 100cm - Headway - 2/40 16.11.09 - ERJ - 90cm - Hafrena - 5/60 10.11.09 - ERJ - 110cm - Tousle Roulet - 6/90 12.11.09 - ERJ - 120cm - Tousle Roulet - 8/90 Päiväkirjamerkintöjä Neroa liikutetaan jopa päivä paitsi sunnuntaia, lukuunottamatta kilpailumatkoja. Neron kanssa koulutreeneissä koulusatula, suitset englantilaisella turparemmillä ja etuturparemmillä, kuolaimina kolmipalat. Koulutreehenihin myös tarrapintelit joka jalkaan. Estetreeneissä suitset englantilaisella turparemmillä ja etuturparemmillä, kuolaimina oliivit ja rintaremmimartingaalit, suojat joka jalkoihin. |
Kuvat © Raadelman hevostila Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |