
Luonteeltaan Wald Ress Often SWE eli Ressu on...
"Oi herrajumala mikä poni!!" henkäisin nähdessäni ensimmäistä kertaa Wald Ress Often SWE:n, eli Ressun kuten myöhemmin selvisi. Oikopäätä suu auki ja kuola valumaan, jonka jälkeen ryntäsin kiusaamaan Decneä silmät ammollaan. Parin päivän mietittyä (päivät kylläkin tuntuivat vuosilta) vastaus tuli, ja minun onnekseni myönteisenä. Ei siinä muuta kuin kamat autoon ja uutta kouluoria hakemaan, jonka mahtavat koululinjat olivat suoraan Ruotsista. Hieman minulle harvinaisempaa new forest kertaa ruotsinpuoliverinen, eli slurps vaan. Niin ja mites se Ressun luonne? Ressu on jokapaikan poni, jonka kanssa tekisi mitä tahansa sitten koulusta maastoesteisiin. Ressu ei nimittäin koskaan petä, vaikkei laisinkaan ole helpoimmasta päästä. Hoitaessa Ressu on tutuille oikea nallekarhu, joka kaipaa vain rajatonta syliä sekä paaljon porkkanoita. Orimaisuudesta ei ole tietoakaan, Ressun oma kulta on omistaja sekä raatavat hoitajat. Tätä oria voi puunata tunti kausia, ilman että ori siitä pahastuu. Suitsiessa Ressu mielellään irvailee laittajalle nostamalla päänsä ensin korkealle, mutta hetken odottelun jälkeen ori laskee päänsä ja avaa suunsa kiltisti. Ratsastaessa Ressu ei ole helpoimmasta päästä, ori nimittäin on erittäin taitava luistamaan tehtävistä jos ratsastaja ei niitä osaa pyytää. Kulmassa pari metriä sivulle, pohkeenväistössä takapää jää vähän taakse... Eteenpäinpyrkimystä ei kylläkään puutu, eikä taitoa sillä Ressu menee helposti vaativa B:nkin asioita. Reippaus ilmenee kokemattomammilla vain kaahotuksella ja viemisellä, mutta osaavilla Ressun energian saa kanavoitua hyvin loistavaan muotoon sekä askelten tahdikkuuteen. Ressun kanssa poweri ei koskaan lopu, eikä ori ole tahmeaa ratsastettavaa laisinkaan. Ressun saa herkäksi edestä istunnalla sekä nopealla kädellä. Todellisuudessa Ressu on aivan unelma kouluponi, jonka selästä ei milloinkaan haluaisi laskeutua. Esteillä Ressun sisäinen pikkupoika pääsee esille, Ressun moottorit nimittäin käyvät ylikierroksilla ja ori suutahtaa helposti virheavuista. Ressun saa kyllä pidettyä käsissä hyvinkin, mutta jos liikaa ottaa takaisin saattaa ori vetäistä herneen nenään ja loikahtaa. Esteellä orille täytyy ehdottomasti antaa rauha suusta, tai Ressu vetäisee appelsiinin nenään jonka jälkeen kieltoja ja pukittelua esiintyy hyvin reilusti. Ressun kanssa on myös oltava hyvin hereillä esteillä, puomi jos sattuu putoamaan niin Ressu ottaa hyvin nopeasti spurttiloikan. Ressun sukupuu
i. The last Judgement on menestynyt kouluori. Kilpailee vaativissa luokissa, upea newforestponiherra. Jalostukseen niin ratsuponi kun nf. Tunnettu ori ii. Desired Whik on rodultaan new forest. Kilpaili aikoinaan esteillä, mutta nykyään kilpailee täysin koulussa. Omaa upeat, matkaavoittavat liikkeet. Kasvattajallaan edelleen, kasvattajan tytär kilpailuttaa. Säkäkorkeudeltaan 144cm, väriltään musta. iii. Desired Whiket on new forest ori, jolla kisattiin kenttää. Jätti jälkeensä 20 jälkeläistä, kuoli 20-vuotiaana ähkyyn. Hyvin charmantti ja komea, 143cm korkea ja punarautias. iie. Janjan's Hotspot on myöskin new forest poni, säkäkorkeudeltaan 140cm. Hyvin eloisa mutta hurmaava tamma, jolla kilpailtiin aluetasolla esteitä. Saanut kaksi varsaa. ie. Ametist Fonse on kiivas kenttätamma. Ainoastaan yksi varsa, koska kuoli hiljattain varsomisen jälkeen. Periytti hyvin tempperamenttistä luonnetta. Rodultaan new forest, säkäkorkeudeltaan 148cm. Hyvin kaunisrakenteinen, väriltään vaaleanrautias. iei. Sherlock on voimakastahtoinen new forest ruuna, joka ruunattiin vahinkovarsan jälkeen. Työskentelee ratsastuskoululla, kilpailee välillä oikean ratsastajan löytyessä seura- ja aluetasolla. 143cm korkea ja väriltään rautias. iee. Safir Fonse on ratsastuskoulun poni, rodultaan new forest. Kiltti, hieman tahmea tapaus jolla yllättävän hienot askellajit. Korkeudeltaan 139cm ja tummanpunarautias. e. la Última Cena on varsinkin koulukentillä hurmaava kenttätamma. Kilpailee vaativalla tasolla kentässä ja pärjää suhteellisen hyvin, vaikkakin koulu on vahvin laji. Upeasta kenttäsuvusta oleva tamma. ei. Querido Vico on hieno kenttäori. Kilpaillut myös kansallisella tasolla. vuoden -00 ruotsin kenttämestari. Nuorena upeita tuloksia jo vaativalta tasolta. Todella harvakseen jalostuksessa, erikoislaatuinen tilaisuus saada tästä varsa! Rodultaan ruotsinpuoliverinen, väriltään musta ja säkäkorkeudeltaan 156cm. eii. Querido Frances on hannoverin ja ruotsalaisen puoliverisen risteytys, eli siis ruotsalainen puoliverinen, säkäkorkeudeltaan 160cm. Kilpaillut koulussa alue- ja kansallisella tasolla, pärjännytkin vaiheittain hyvin. Väriltään musta. eie. Silvhunter on täysiveritamma, jolla on kilpailtu aluetasolla esteitä ja koulua. Pärjännyt himpunverran paremmin koulussa, mutta toimii myös esteillä hyvin. Säältään 163cm ja tummanruunikko väriltään. ee. Brillante Elsinia on kenttätamma myöskin. Kilpailee helpolla tasolla menestyksekkäästi, upea tapaus niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään. Ruotsinpuoliverinen, säkäkorkeudeltaan 153cm ja väriltään hopeamusta. eei. Eluisa NOS on estetamma. Kisannut kuitenkin hyvin vähän, ennen kuin loukkasi etusensa. Loukkaantumisen jälkeen ollut siitoskäytössä. Ruotsinpuoliverinen, väriltään ruunikko ja säkäkorkeudeltaan 165cm. eee. Brilliant on maksanrautias kouluori, rakenteeltaan hyvin tukeva ja pitkäkaulainen. Sijoittui kuitenkin loistavasti aivan vaativimmissa koululuokissa, ja jätti jälkeensä hienoja hevosia. Jälkikasvu
t. Kelmin Bitten (e. Pampampidam) t. Chachacha kel (e. Pampampidam) o. Kelmin Tedrick (e. JC Cavallini) t. Sweetheart kel (e. Winterset) Kilpailu- & valmennuskalenteri
KRJ sijoituksia 41 kpl 21.09.08 - KRJ - VaB - Cornell Shetlands - 8/121 22.09.08 - KRJ - HeA - Cornell Shetlands - 2/121 24.09.08 - KRJ - HeC - Cornell Shetlands - 5/121 21.09.08 - KRJ - HeA - Cornell Shetlands - 7/50 22.09.08 - KRJ - HeB - Cornell Shetlands - 3/50 24.09.08 - KRJ - HeC - Cornell Shetlands - 3/50 26.09.08 - KRJ - HeC - Vaapukka - 9/100 12.10.08 - KRJ - HeC - Hiljaisuus - 6/40 12.10.08 - KRJ - KN Special - Hiljaisuus - 2/40 15.10.08 - KRJ - HeB - Hiljaisuus - 6/40 15.10.08 - KRJ - HeA - Hiljaisuus - 6/40 16.10.08 - KRJ - VaB - Hiljaisuus - 2/40 23.10.08 - KRJ - HeC - RockWell - 5/56 05.11.08 - KRJ - HeA - Aweia - 3/55 05.11.08 - KRJ - VaB - Aweia - 3/55 07.11.08 - KRJ - VaB - Aweia - 4/52 08.11.08 - KRJ - VaB - Aweia - 6/52 10.11.08 - KRJ - HeA - Arwyn - 6/100 27.11.08 - KRJ - VaB - Inah - 10/100 07.12.08 - KRJ - HeA - O'Polo Warmbloods - 1/64 09.12.08 - KRJ - HeA - O'Polo Warmbloods - 4/64 14.12.08 - KRJ - HeC - Heijastus - 1/39 18.01.09 - KRJ - HeB - Arwyn - 5/52 24.01.09 - KRJ - HeB - Arwyn - 7/52 02.02.09 - KRJ - HeA - O'Polo warmbloods - 4/50 28.01.09 - KRJ - HeC - Arwyn - 5/100 28.01.09 - KRJ - HeA - Arwyn - 3/100 30.01.09 - KRJ - HeC - Arwyn - 7/100 16.02.09 - KRJ - HeA - Rowea - 7/50 24.04.09 - KRJ - HeC - Evergrey - 6/50 26.04.09 - KRJ - HeC - Evergrey - 2/50 28.04.09 - KRJ - VaB - Mix Dressage - 1/40 30.04.09 - KRJ - VaB - Mix Dressage - 6/40 27.04.09 - KRJ - HeB - Evergrey - 1/38 30.04.09 - KRJ - HeC - Evergrey - 6/36 17.05.09 - KRJ - HeA - Helmivaara - 1/40 14.05.09 - KRJ - HeA - Kumpuramäki - 5/40 21.05.09 - KRJ - HeA - Heinämäki - 3/30 06.06.09 - KRJ - HeB - Evergrey - 7/64 07.06.09 - KRJ - HeB - Evergrey - 7/64 08.06.09 - KRJ - HeC - Evergrey - 7/64 Päiväkirjamerkintöjä Ressua liikutetaan jopa päivä paitsi sunnuntaia, lukuunottamatta kilpailumatkoja. Ressun kanssa koulutreeneissä koulusatula, suitset englantilaisella turparemmillä ja etuturparemmillä, kuolaimina oliivikuolaimet tai rankemmissa treeneissä kankisuitset kankikuolaimilla ja nivelellä. Koulutreehenihin myös tarrapintelit joka jalkaan. Estetreeneissä suitset englantilaisella turparemmillä ja etuturparemmillä, kuolaimina olympiat. Tarrapintelit sekä bootsit etusiin. 3.10. Vipeltäjä kävi Ressun kanssa kouluvalmennuksessa, valmentajana toimi isa-chi ja tasona oli helppo A. Tässä valmentajan kommentit: Teitte todella hyvää työtä Ressun kanssa, vaikka tottakai ori yritti luistaa sille annetuista tehtävistä kaikilla mahdollisilla tavoilla ja mennä aina siitä missä aita on matalin. Sait herran kuitenkin pysymään hyvin muodossaan ja tehtävässään ja valmennus sujuikin varsin mukiin menevästi. Jatkakaa samaa rataa! |
Kuvat © Team Whine Ulkoasun & tekstien © Vipeltäjä Kyseessä on virtuaalihevonen -- A SIM-game horse |