|
02.09.2007 eli ikä (30d = 1a) ▫ kimo connemaraori 147cm
Jälkeläiset:
o. Moulin Jerry Jr. (e. Rashawn Ruth)
Luonnekuvaus:
Moulin Tom&Jerry eli tutummin Jerry on Moulinin ensimmäinen connemaravarsa, joka kaikenlisäksi jää minulle. Jerryn kohdalla odotukseni olivat mitä korkeimmilla, Jerryn isä ja emät ovat yksiä lempiponejani joten odotin varsasta todella paljon. Kun Jerry sitten varsa kehittyi ei ulkomuoto todellakaan isänsä taakse jää, ori on upearakenteinen lihaksikas kimo, joka hurmaa kyllä ensikatsomalla. Luonne onkin sitten hieman toinen juttu, sillä Jerry on erittäin rasavilli pikku riiviö, tai ei niinkään pieni... Jerry on tallin pahapoika (mutta myös lellikki), joka todella tuntee omat voimavaransa eikä ujostele niitä käyttää, jonka takia Jerryn käsittely on vain tallihenkilökunnan asia. Tarhassa Jerry rakastaa syömistä, mutta myös riehuminen on orin mieleen. Jerry on myös tunnettu tarhakarkaaja joka usein löytyy syömästä aidan toiselta puolelta jossa ruoho on vihreämpää, mutta epäselväksi jää se, että mitenkä ori sinne on päässyt kun metrineljäkymmentä aita ehjä ja portti kiinni. Tallissa Jerry tunnetaan sinä ponina josta sanotaan ettei sen karsinaan kannata mennä, mutta Jerryn tuntevat tietävät paremmin. Jerry ei kieltämättä ole tallin kiltein poni, eikä ori mikään näykkäsyturvallinen ole mutta missään nimessä ei Jerry mikään ongelmaponi ole, herralla vain sattuu olemaan turhat luulot itsestään, jotka täytyy selvästi poistaa orin mielestä kun karsinaan menee. Jerryllä on aina pilke silmäkulmassa, joten käsittelijän täytyy olla koko ajan orin olosta tietoinen ettei ori ehdi hölmöillä. Kavioiden otossa Jerry mielellään ärsyttää ottajaa painamalla koko suuren painonsa sen jalan varaan mikä pitäisi nostaa, mutta napakasta käskystä lopettaa. Satuloidessa Jerry helposti takamuksesta ottaa kiinni jos selkänsä orille kääntää, ja helpointa onkin sitaista ori kiinni kun satulaa laittaa. Suitsien kanssa Jerry saattaa koettaa nostaa päätänsä mutta kun ottaa tiukasti kiinni turvasta ja kuolaimet tarjoaa niin kyllä suitsetkin päähän menee. Taluttaessa Jerry on ori joka saattaa välillä keikaroida kahdella jalalla muille hirnuen, mutta tässäkin tarvitaan vain päättäväisyyttä niin johan ori kulkee kuin selkäsaunan saaneena. Ratsastaessa Jerry on kieltämättä hankala, mutta myös ihana. Jerry on voimakastahtoinen, ja jos ratsastaja ei ole vähintäänkin yhtä voimakastahtoinen menee tunti siihen kun Jerry koettaa ratsastajan selästään heittää. Kun Jerryn saa nöyräksi niin orin kaula kaartuu ja peräänanto löytyy, mutta siltikin selässä täytyy ratsastaa, sillä jos Jerry huomaa, että ratsastaja on untenmailla selässä niin herra saattaa koettaa lähtisikö ratsastaja selästä napakilla pukeilla. Jerry on luonteeltaan rohkea, eikä ori mitään säikykkään. Eteenpäinpyrkimystä Jerryltä löytyy todella kiitettävästi, mutta kun alkutunnista huolehtii että vauhti pysyy käsissä niin lopputunnista jarrutkin löytyvät. Esteratsastuksessa maltti on valttia Jerryn kanssa, sillä vauhtia tuppaa olemaan helposti liikaa jos Jerry saa päättää, ja tästä johtuukin, että vain vauhdin hallitsevat ratsastajat esteille päästetään Jerryllä. Jerry pitää hyppäämisestä, mutta ei pilke silmäkulmasta silloinkaan lähde, varsinkin jos pudotus tapahtuu, silloin Jerry helposti puraisee kuolaimiin kiinni ja kiihdyttää, jopa pukitellen. Kaiken kujeilun voi kuitenkin estää tarkkaavaisella ratsastuksella. Maastossa Jerry onkin ihme ja kumma oikea nallekarhu, kunhan orilta ei mitään koulukiemuroita maastossa pyydä. Jerry ei säiky, mutta laukassa täytyy pitää ohjat kädessä. Kisakalenteri:
KRJ sijoitukset 39kpl
Valmennukset:
09.01.08 - este - 80cm - Arona Jerry ja sinä tulitte hyvin toimeen. Ratsastit Jerryä hyvin eteenpäin ja näytit kuka on pomo, vaikka Jerry koitti kuinka näyttää sinulle toisin. Sait Jerryn hyppäämään hyvin, ja loppujen lopuksi myös rauhallisesti. Muistathan jos Jerry ei meinaa lähteä eteenpäin, ja jää samallalailla "tökköilemään" käytä reippaasti pohkeita ja raippaa. 11.01.08 - koulu - heA - Wallenberg Poni vaikutti valmennuksen alussa hyvin hermostuneelta ja haluttomalta yhteistyöhön, mutta valmennuksen loppua kohti sait sen rentoutumaan ja hyvään peräänantoon. Pohkeenväistöissä saat olla tarkkana, että takapää ei mene etupään edelle ja että poni liikkuisi rauhallisemmin, eikä juoksisi altasi pois. Avotaivutukset sujuivat ok, mutta näissäkin poni saisi edetä kiirehtimättä. Laukkatyöskentely sujui hyvin. Poni laukkasi hyvässä tempossa ja oli kiitettävästi avuilla, mutta yritä kotona harjoitella laukan lyhentämistä. Oma istuntasi on ok, mutta sinun pitää muistaa painaa kantapäät alas ja pitää katse ylhäällä. 19.01.08 - este - 80cm - Nuppineulan Huh mikä pakkaus! Alkutunnista ajattelin, että mitähän tästäkin tulee kun pukkisarjoja sateli niin että. Yritettiin edetä rauhallisesti, pienillä esteillä ja lyhyillä teillä, voltit on teidän juttu! Ratsasta pidätteet läpi ja pidä huoli että Jerry kuuntelee apujasi. 30.01.08 - este - 60-80cm - Amelie Olin kuullut tästä ponista kaikenlaista sinulta, ja odotinkin niitä pukkisarjoja ja muuta mukavaa, mutta yllätyin todella, kun mitään tällaista ei tullut. Poni oli kyllä terävänä koko ajan, ja tepasteli jännittyneenä, mutta ei säntäillyt saati pukitellut. Pidit Jerryn hyvin aisoissa, siitä pisteet kotiin. Jerry myös hyppäsi nätisti, välillä hieman epäpuhtaammin, mutta suurimman osan ajasta kolistelematta puomeja. Pari kertaa se juoksi esteen ohi, tässä vaiheessa sinä olisit voinut siirtää raipan sille puolelle, jolta puolelta ori karkasi, ja muistuttaa herraa, että esteet pitää hypätä, ei kiertää. Loppujenlopuksi kuitenkin hyvin onnistunut valmennus, sinulla on syytä olla tyytyväinen itseesi ja poniin! | ||||||||||||||||||||