|
20.12.2008 eli ikä (30d = 1a) ▫ ruunikko holsteinori 168cm
Jälkeläiset: Diesel ei ole vielä jalostuskäytössä. Luonnekuvaus:
Gotham Diesel, eli tutummin Seli, saapui Mouliniin toisena kalenteriponina vuonna 2008. Seli ei kylläkään luukkuponiksi jääne, sillä Seli pääsi heti omistajansa Vipeltäjän suosioon saapuessaan Mouliniin. Ori on ulkomuodoltaan komea, charmikas ja erittäin tammavetävä, eikä orin luonteesta löydy huonoja puolia (sanoo omistaja). Seli on nuoresta pitäen ollut oppivainen, hieman ilkikurinen mutta ihmisrakas nallekarhu. Hoitaessa Seli yrittää selittää nimensä mukaan olevansa kovinkin kova jätkä, mutta oikeasti herra rakastaa harjaamista siinä missä syömistä. Eli paljon. Ratsastaessa Seli poikkeaa yleisesti muista kouluhevosista puupäisyydellään sekä kovasuuteisullaan. Orin kanssa ensimmäiset ratsastuskerrat saattavat hyvinkin mennä siihen, kun Seli painaa kuolaimelle niin että tunnin jälkeen tuntuu siltä, kuin olisi tehnyt tunnin ajan punnerruksia. Ori myös menee taitamattomien, ja myös taitavampiekin kanssa välillä, minne haluaa turpa rullalla. Kokemattomat luulevat usein tässä vaiheessa Selin kulkevan kauniisti peräänannossa minne he haluavat, mutta todellisuudessa Seli kulkee kuolaintuntuman takana turpa ryntäissä sinne minne hän haluaa. Tämän kouluorin kanssa tarvitaan välillä kunnon perinteisiä ponipohkeita ja raipannapautusta, sekä pehmeää kättä, jotta orin saa kulkemaan kauniisti oikeasti peräänannossa. Esteillä Selin hieman kovemmasta suusta on usein erittäin paljon haittaa, sillä herra tuppaa kuumentua esteillä, mikä ei auta laisinkaan ohjattavuuteen mikä on muutenkin huonompaa mallia esteillä. Seli ei omaa poikkeuksellisen hyviä hyppytaitoja, mutta toisaalta ori osaa hypätä alle metrin esteitä varsin sulavasti, vaikkakin lujaa. Jos orin omistaja ei olisi niin hurahtanut kouluun, voisi Seli hyvinkin pärjätä pienemmissä luokissa oikean ratsastajan kanssa. Mutta eipäs jossitella, sillä omistaja todella sattuu olemaan kouluihminen eikä siitä miksikään muutu. Kisakalenteri:
Koulukilpailut 10 kpl:
| ||||||||||||||||||||